perjantai 19. lokakuuta 2012

Muutama kuva häistä


Olen saanut hyppysiini ystävän ottamia kuvia häistä, joista ajattelin kanssanne jakaa muutaman somistukseen ja kattaukseen liittyvän. New York oli niin mahtava, että Suomeen ja töihin paluu on maistunut aika pahalta. Palaan vielä kirjoittelemaan lisää häistä. ;)


Meille tuli pöytiin siis numerot ja niiden taakse ohjelmat. Jokaiselle tuli oma menukortti, taiteltuna taskuun ruokailuvälineiden kanssa. Pöytiin oli jaettu myös kolmenlaisia kiitospussukoita, aikuisten (jotka ylemmässä kuvassa) ja lasten 3-12v sekä lasten 0-2v. Lasten puuhapussukat olivat hitti ja niitä kävi moni kehumassa. Lapset istuivat niiden kanssa rauhallisina pöydässä tehden tehtäviä ennen ruokailua. 

Somisteena pöydissä oli juuttikankaasta kaitaliinat, ikean tuikkukipot koristekivillä, joista osassa oli kuvan ruusut ja osassa matalat leveät tuikut. Paikkakortit oli aseteltu käpyihin. Käpyjä oli niin paljon, että niillä koristeltiin myös lahja-, juoma- ja buffetpöytää. Pöydissä oli myös (kuvassa hieman erottuvat ikeasta ostetut) vesipullot, sekä punaviini ja valkoviinipullot. Ilmeisesti pöytiin mahtui ihan hyvin syömäänkin. ;) Ainiin, oli pöydässä vielä lyijykynät ja paperit, joihin vieraat saivat täyttää kysymyksiä leikkiä varten.

Saa heittää kysymyksillä, jos tulee nyt jo jotain mieleen häihimme liittyen, niin yritän vastailla niihin sitten seuraavissa postauksissani. Palataan!

- dawn

2 kommenttia:

  1. kuulisin mielellään kaiken mahdollisen liittyen palokunnantaloon. milloin saitte tilan itsellenne, tuliko koristelussa kiire? moneen asti siellä sai juhlia? pystyikö pihaa ollenkaan hyödyntää vai missä ihmiset kävivät ulkona? hyödynsittekö tilan muita huoneita? ja tietenki kaikki kuvat esim. pöytien ryhmittelystä ja miltä kokonaisuus valmiina näytti olisi erittäin kivoja. lisäksi mietin, mistä otitte pitopalvelun, olitteko tyytyväisiä siihen? pahoittelut kysymystulvasta, mutta olisin erittäin kiitollinen kaikista vastauksista, suunnittelemme tosiaan itsekin häitä tuolla porvoon vpk:lla.

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi kauniilta teidän kattaus! :)
    Oispa ollut kiva nähdä lisää kuvia, mutta tämä taru täällä taisi olla jo loppu? :(

    VastaaPoista

Olet kiva kun kommentoit! :)