tiistai 6. marraskuuta 2012

Nämä ovat kiitokset ja heipat


Olen pitänyt yksityisyydestäni aika tiukkaa linjaa. Moni muukin blogia pitänyt on pohtinut paljon samaa. En kokenut omakseni laittaa kuvia häistämme tänne. Olen myös miettinyt häiden läpikäymistä täällä. En ole ehtinyt häistä puhua vielä edes omien ystävienikään kanssa kun arki ja muut jutut ovat vieneet mennessään. Tulin tulokseen, etten siis halua kirjoittaa ajatuksiani tänne, pohtien, ettei sitten ystävien kanssa jää mitään keskusteltavaa. :D Olen kokenut, ettei minulla ole siis oikeastaan enää tästä aiheesta mitään annettavaa. Siis uusia haasteita päin!


Blogini on tullut päätökseen. Kiitos teille kaikille ihanille kun olette olleet osa tätä taivalta kohti välillä pelottavaltakin tuntuvia häitä. :D En olisi ikinä uskonut, että teitäkin ilmaantui näin monta! Teiltä sain niin monta hyvää vinkkiä, etten enää edes voisi sanoa mistä oma ajatukseni on alkanut ja teidän ideat ovat jatkuneet! Toisaalta olen saanut myös lohdullisia kommentteja niin painotaistoon kuin muuhun ärripurritteluun. Koen siis, että olette toimineet ikäänkuin kolmantena kaasona tässä häiden suunnittelussa. :) Keventäneet ehkä muiden taakkaa, kun olen tänne saanut suoltaa erilaisia fiilistelyjä toisinaan keltaisista häistä toisinaan punaisista, öö eikun sittenkin vihreistä. ;)

(kaikki kuvat weheartit.com)
Jään silti varmastikin taustalle seurailemaan muutamia blogimorsioita ja sitä miten nämä loppuvuoden ja ensi vuoden morsiamet pärjäävät. ;)

Kiitos.

Ihanaa ja rauhallista talvea toivottaen,

dawn

perjantai 2. marraskuuta 2012

Porvoon VPK

weheartit.com
Sain kysymyksiä koskien Palokunnantaloa. Tässä vastauksia nyt niihin. Toivottavasti riittävästi. :)

Saimme Palokunnantalon käyttöömme perjantaina kello 17. Paikalla oli talonmies/isännöitsijä, joka tuli auttamaan pöytien nostelussa lavalta juhlatilaan ja asettelussa. Asettelimme pöydät kuten aiemmassa postauksessa jo täällä merkkasin. Erona se, että päädyimme tekemään neljä pitkää vieraiden pöytärivistöä, koska ne mahtuivat paremmin. Sama kuva nyt itseasiassa tässä:

porvoon-vpk.net MUOKATTU

Perjantai-iltana siis asettelimme pöydät ja tuolit paikoilleen, sekä juhlatilaan, että pieneen saliin lastenhuoneeseen (vasempaan ylälaitaan). Cateringillä oli käytössä keittiö ja illalla bändillä kuvaan merkitty tila. Muita tiloja meillä ei ollut käytössämme. Vieraat käyttivät alavasemmalla näkyviä wc:tä ja bändi, catering ja minä oikealla puolella näkyvää yhden wc:n tilaa. Ei tarvinnut kaikkien vieraiden nähden kykkiä helmat korvissa isossa puvussani. Todellisuudessa tilaan tuntui jäävän enemmän tilaa esim. buffet pöydän ympärille mitä laskelmieni mukaan tuon kuvan perusteella sain aikaiseksi. Lahja/vieraskirja/valokuvapöytä tuli meille vielä juhlasalin vasempaan ylänurkkaan samoin päin kuin juomapöytä sitä vastapäätä salin toiselle puolen.

Perjantaina myös cateringin henkilö tuli auttamaan meitä pöytien liinoittamisessa, koska muut kuin vieraiden pöydät liinoitettiin lattiaan asti. (Minä en olisi ainakaan osannut sitä tehdä) En tiedä onko tämä normaalipalvelu, koska catering tuli tuttumme kautta. :) Pöydille asettelimme valmiiksi ruokailuvälineet, etukäteen taittelemani servetit ja menukortit, kiitospussukat, lasit, tuikkukipot koristekivineen ja tuikkuineen. Laitoimme myös vedet valmiiksi niihin maljoihin, joihin floristi toi ja asetteli seuraavana aamuna kukat. Laitoimme myös vieraskirjapöydän ja lastenhuoneen valmiiksi. Meillä oli myös narikkalaput, jotta ihmiset löytäisivät lähtiessään 80 hengen takkien joukosta nopeammin omansa. Narikkalappuja ei tullut talon puolesta. Otimme myös korkeat viinilasit cateringin kautta. Palokunnantalolta käytimme muita astioita, kuten shampanjalaseja, vesilaseja, lautasia ja ruokailuvälineitä. Paitsi itseasiassa kakuille toivoin kakkuhaarukoita, joten ne tulivat myös cateringiltä. Pöytäliinat ja servetit siis myös sieltä. Olimme unohtaneet pohtia miten lastenhuoneen pöydän kanssa, etteivät he tusseilla piirtele pöytään tai toisaalta pöytäliinaan. Kaaso kävi vielä lauantaiaamuna ostamassa muovitetun siistin liinan pöytäliinan päälle lastenhuoneeseen. Asettelimme vielä nimikyltit ja paikkakartat. Olikohan muuta.. Yhdeksän aikaan illalla taisimme olla valmiita ja lähdimme kaasolle syömään.

Lauantai-aamuna kokoonnuimme vielä bestmanit, kaasot, lapset, mies ja minä VPK:lle, jossa puimme. Valokuvaaja saapui siihen ja lähdimme siitä kuvaamaan Vanhaan kaupungiin. Reilu tunti meni meitä kuvatessa, jonka jälkeen menimme napsimaan muutamat kuvat kirkolle vanhempien kanssa. Sen jälkeen pääsimmekin jo kirkkoon ja kun sieltä saavuimme, oli VPK:lla jo maljat valmiina meitä odottamassa. Cateringiltä oli meillä siis (hömhöm) neljä (?) tarjoilijaa. Cateringistä tullut tässä sen verran mainittua, että palvelut tulivat siis Crepperieltä. Kaikki kehuivat ruokaa todella paljon ja palvelu oli erinomaista. Menun rakensimme itse heidän kanssaan ja hyvin joustavasti pyyntöihimme vastattiin. Otimme mm. tosiaan kahta eri hääkakkua, sen lisäksi meille tuli muffinsseja ja ihan suklaavaahtoa. :D

Juhlat olivat lauantaina jatkuneet puolille öin asti, jolloin musiikki oli sammutettu ja ihmisiä alettu ohjaamaan Porvoon yöhön. Yhdeltä ovien piti olla kiinni. Emme hyödyntäneet häiden aikaan pihaa mitenkään. Ensinnäkin Porvoon VPK:n piha on talon takana, johon ei myöskään voi pysäköidä, mikäli heidän tarvitsee sieltä päästä liikkeelle ja edessä pihaa ei ole miltein lainkaan. Eteen olimme pysäköineet hääauton ja ihmiset kävivät pihalla ilmeisesti jonkin verran vilvoittelemassa ja sauhuttelemassa. Otimme tilanvuokrauksen lisäksi lisämaksulla palvelun, että he huolehtivat tilan "siivouksesta" eli siirtelivät pöydät ja tuolit takaisin paikoilleen. Tila piti olla meidän tavaroistamme tyhjä sunnuntaina kello 12.

- dawn

maanantai 29. lokakuuta 2012

Haluatko viedä voiton?

weddingtips.tk
Vielä löytyisi muutama, ketkä eivät ilmoittautuneetkaan minulle voitettuaan ripsienpidennykset puoleen hintaan.

Nyt on siis mahdollisuus viedä muilta voitto nenän edestä. Eli jos SINÄ olet kiinnostunut, laita minulle sähköpostia osoitteeseen: morsionmatkassa@gmail.com. Laitan kahdelle ensimmäiselle viestiä laittaneelle tiedot 52e ripsienpidennyksistä Helsingissä.

- dawn

perjantai 19. lokakuuta 2012

Muutama kuva häistä


Olen saanut hyppysiini ystävän ottamia kuvia häistä, joista ajattelin kanssanne jakaa muutaman somistukseen ja kattaukseen liittyvän. New York oli niin mahtava, että Suomeen ja töihin paluu on maistunut aika pahalta. Palaan vielä kirjoittelemaan lisää häistä. ;)


Meille tuli pöytiin siis numerot ja niiden taakse ohjelmat. Jokaiselle tuli oma menukortti, taiteltuna taskuun ruokailuvälineiden kanssa. Pöytiin oli jaettu myös kolmenlaisia kiitospussukoita, aikuisten (jotka ylemmässä kuvassa) ja lasten 3-12v sekä lasten 0-2v. Lasten puuhapussukat olivat hitti ja niitä kävi moni kehumassa. Lapset istuivat niiden kanssa rauhallisina pöydässä tehden tehtäviä ennen ruokailua. 

Somisteena pöydissä oli juuttikankaasta kaitaliinat, ikean tuikkukipot koristekivillä, joista osassa oli kuvan ruusut ja osassa matalat leveät tuikut. Paikkakortit oli aseteltu käpyihin. Käpyjä oli niin paljon, että niillä koristeltiin myös lahja-, juoma- ja buffetpöytää. Pöydissä oli myös (kuvassa hieman erottuvat ikeasta ostetut) vesipullot, sekä punaviini ja valkoviinipullot. Ilmeisesti pöytiin mahtui ihan hyvin syömäänkin. ;) Ainiin, oli pöydässä vielä lyijykynät ja paperit, joihin vieraat saivat täyttää kysymyksiä leikkiä varten.

Saa heittää kysymyksillä, jos tulee nyt jo jotain mieleen häihimme liittyen, niin yritän vastailla niihin sitten seuraavissa postauksissani. Palataan!

- dawn

torstai 4. lokakuuta 2012

Viimeistä viedään

(kaikki kuvat weheartit.com)
Ajattelin, että tulen hieman rikkomaan tätä blogihiljaisuutta ja kertomaan tuntemuksista kaksi päivää ennen häitä. Häihimme on liittynyt monenlaista tunnetta ja asiaa, jotka ovat sekoittaneet pakkaa jos jonkin kerran. Tällä hetkellä en esimerkiksi tiedä, kuka toimii pappinamme (on sieltä sellainen kuitenkin tulossa), sillä tapaamamme aivan mahtava pappi sairastui ja joutui viime metreillä perumaan tulonsa. Mieheltä on lohjennut tällä viikolla hammas ja kaasolta hajonnut auto. Lähdemme häämatkalle sunnuntaina, mutta sen lisäksi matkalle lähtee ensimmäistä kertaa lentokoneella myös isovanhempien kanssa viisi vuotiaani. Jo se vääntää äidin vatsaa. Pakattavaa olisi siis moneen eri kassiin ja tarkoitukseen.


En ole vieläkään ihan vakuuttunut siitä, että meidän häitämme tanssitaan lauantaina. Lähden tänään hakemaan kaasoni kanssa pukuni kotiin. Katsotaan, josko se sitten kolahtaisi. Tai huomenna kun vimmalla asennetaan kaikkea askarreltua ja ostettua juhlapaikalle. Tai lauantaina kun istun meikattavana tai kankeana kammattavana vaihdettuani vielä kampaajaakin, enkä ole ihan varma lopputuloksesta.


On monta asiaa, mihin en ole kovin tyytyväinen, jotka olisin voinut hoitaa paremmin. Silti suurinosa asioista on tuntunut loksahtavan kohdilleen. Uskon jo miltein vilpittömästi, että ne suuret linjat päivässä on lutviutunut niin, että vieraat varmasti nauttivat. Minulla on ehkä aika outo olo. Ihan kuin minulla ei olisi lupa nauttia omasta ja meidän suuresta päivästä. Onneksi minulla on ihana mies ja ihania ystäviä, jotka auttavat varmasti pääsemään siitä tunteesta yli. Alan salaa olla jo innoissani. ;)


Tämä jää tämän viikon viimeiseksi kirjoitukseksi. Tästä lähden orientoitumaan häätunnelmiin ja sitten päästään New Yorkin sykkeeseen. Palataan asiaan sitten muutaman viikon päästä!

- dawn

Ps. Vielä käyn kurkkaamassa ehkä myöhemmin josko ripset voittaneet ovat ehtineet laittaa sähköpostia niin saisivat koodinsa ennen meidän reissua. Ripsien ilta-ajat kun tuntuivat menevän aika nopeasti.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Voittajat!

(mybestfriendshair.com)

Ripset on nyt arvottu!

Ilmaiset ripsien pidennykset menivät Sannalle!

Puoleen hintaan, eli 52e pidennykset menivät

Erikalle
Anonyymi Veekalle
Merille
Miloulle
Katjalle
Neiti E:lle

Onneksi olkoon kaikki voittajat!

Laittaisitteko minulle vielä sähköpostia osoitteeseen morsionmatkassa@gmail.com, niin laitetaan ilmais-/alennuskoodit tulemaan! Jos joku ei puoleen hintaan räpsyttimiä kaipaakaan, arvon jo osallistuneista uuden halukkaan.

Täällä viedään viimeistä viikkoa ennen häitä. :D Huimaa. Huomaa kyllä, ettei ole paljoa bloggailuun jäänyt aikaa. :D Kohta New Yorkiin, ihanaa!

- dawn

tiistai 25. syyskuuta 2012

Harhaluuloinen ja kävyt

(weheartit.com)
Luulin, että ehdin tehdä kaiken ennen häitä. Ajattelin jo pitkään, että teen ne pikku jutut jo hyvissä ajoin etukäteen, ettei niitä tarvitse enää lähellä häitä miettiä. Tosiasiassa kuitenkaan näin ei ole käynyt. Vuoteen en ole osannut päättää kaitaliinoja, teemavärejä tai vieraskirjaa. Nyt viimeisten kahden kuukauden aikana olen (höm, olemme?) oikeastaan tehnyt kaikki ratkaisut. Osa niistä on tullut tipahtamalla syliin ja osa on ratkaistu kun on ollut pakko. Ei oikeasti tunnu siltä, että häät on kahden viikon kuluttua tanssittu ja me ollaan jo Nykissä.

Kerron lyhyesti eräästä häidemme yksityiskohdasta, nimittäin kävyistä. Meillä oli ajatuksena, että käydään heilumassa New Yorkin livecamin edessä häämatkallamme. Oli pohdittu ihan kiitosplakaatteja ja muita. Mutta nehän menivät laittamaan Times Squaren kamerat uusiksi ja se meidän ajattelema katukamera meni vaihtoon! Ei kuitenkaan luovutettu. Päätettiin, että toinen kuvakulma on close-enough, mutta plakaattiajatukset hiiteen. Näin siis meidän paikkakortit kävyissä. Katsotaan, kuinka moni vieras homman tajuaa. ;)



IHANAA kun on syksy!!

Niin jo ja yritän muistaa arvonnan pitää mielessä, että ehdittäisiin se hoitaa myös jakoon ennen häitä ja matkaa. :)

- dawn


maanantai 17. syyskuuta 2012

Piristys kiireeseen


Syksy on imaissut itseensä ja vie huimaa vauhtia kohti hääpäivää. Sain tunnustuksen ihanalta Love to love you -blogin morsiamelta. Piristi huimasti! Nyt kiireen keskellä, en ole ehtinyt edes miettiä kenelle tunnustusta antaisin, koska haluaisin antaa kaikille. :) Olen saanut blogeista niin paljon omien häideni suunnitteluun, että mielestäni kaikki ketkä ovat valmiita antamaan itsestään ja häistään blogin muodossa ansaitsisivat saada tunnustusta. :D Olen tylsä, kliseinen ja kiireinen. Kiitokseksi tästä tunnustuksesta laitan teille biisin.



- dawn

Ainiin ja muistakaapa ARVONTA.

torstai 13. syyskuuta 2012

Ihanille tyypeille arvonta!

(carefair.com)
Koska te olette niin mahtavia, haluan, että tekin pääsette nauttimaan kivasta missä minäkin! :D Sain puhuttua teille ihan huippu-upean ARVONNAN! Arvonnan palkintona on ilmaiset ripsipidennykset (arvo 105e) ! Nyt keskity siis juuri sinä, joka et ole koskaa ripsipidennyksiä kokeillut tai rutinoitunut pidennysten pitäjä - saat ripsien pidennykset täysin veloituksetta!

Ja ei tässä suinkaan vielä kaikki! :) Kuudelle halukkaalle arvotaan myös voiton mennessä sivuun ripsienpidennys PUOLEEN HINTAAN! Eli nyt kaikki osallistumaan! Tiedot arvontaehdoista oman ripsisepustukseni ja (iphonelaatuisten) kuvien jälkeen!

(weddingtips.tk)
Kävin laittamassa ripseni todella näppäräsormisella ja taitavalla nuorella naisella, joka toimii tällä hetkellä kosmetologina Helsingin Itäkeskuksessa Salon Deassa. Minulla ei siis koskaan ole pidennyksiä aiemmin ollut ja sitä jännitin. Vastaanotto oli ihana kun pääsi työpäivän päätteeksi pötköttämään paksun peiton alle! Ja minähän tietysti mennä nukahdin! Onneksi sellaista on kuitenkin sattunut myös muillekin.. :) Olen ollut ripsiin tosi tyytyväinen! Käyn ne vielä huollattamassa heillä ennen häitä. Minulle laitettiin siis "oman ripsen" pituisia kuituja, pituutta ei siis varsinaisesti tullut lisää, tuuheutta ja kaarevuutta kylläkin!

Tässä lähtökohta, eli ripset vielä ennen kasvatusmömmöjä toukokuussa 2012:


Tässä ripset siis kasvatusprojektin kestettyä 3,5 kk:ta ennen pidennyksiä elokuussa 2012:


Ja tässä siis ripset nyt! Mikä WOW - efekti! Juuri se mitä mentiin hakemaankin!


On se ero vaan huima noilla pidennyksillä verrattuna omiin "kasvatettuihinkin". Kaarevuus on ihan eri luokkaa ja aamulla selviää nykyään käytännössä meikkaamatta, mikä tuntuu ihan uskomattomalta!

Pohdin, että mitä teiltä toivoisin nyt, kun hienoja postausehdotuksia jo pyysin ja joita en ole vielä ehtinyt edes toteuttamaan. :D Ajattelinkin, että haluaisin kuulla teidän kokemuksistanne ja ajatuksistanne, miten olisi tärkeää valmistautua kun on kuukausi enää aikaa häihin?

Arvontaan pääset siis kommentoimalla ja ilmoittamalla arpojen määrän sekä haluatko osallistua myös arvontaan, jossa mahdollisuus voittaa ripset puoleen hintaan.

1 arpa kommentista
2 arpaa jos olet myös lukijana
3 arpaa jos vinkkaat arvonnasta omassa blogissasi

Onnea kaikille arvontaan!

Syksyisin terveisin,

dawn

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

To do ja pikku salaisuus

(weheartit.com)
Elossa ollaan. Pieni tauko taisi olla välttämätön. ;) Bloggaan nyt sairasvuoteen uumenista (kiitos vkonlopun ilmainen viasat!), koska mulla on teille ihan huippujuttu! 50 lukijaakin on ehtinyt mennä rikki, mahtavuutta! Lupasin kaasoille avata hieman to do- listaani, joten tässä nyt siitä osa, jota olen tänne hahmotellut. Äh, tämä ipad kökköilee, joten katsotaan mitähän tästäkin tuli. :D

To do


- mies käy ostamassa juomat Tallinnasta bestmanin kanssa

- kuohuvat, mitkä? tilataanko?
- alkoholittomien juomien hankinta
- tapaaminen papin kanssa, puhe kanttorista ja toimituksesta
- koemeikki, koekampaus, koeripset
- maksa hotelliyö
- pöytäliinat ja kangasservetit meille vietäväksi jo perjantaina?
- hae postista kaitaliinat ja askartele ne
- tapaaminen cateringin kanssa - menun vahvistus
- biisien ilmoittaminen bändille
- spotifyn soittolistan tekeminen, ruokailun ajaksi ja loppuillalle
- minulle jokin pitkähihainen
- kukkapalaveri
- viimeistele ohjelmalappu
- hääkarkit
- lauta meidän pöytään/muut puuaskareet, servetinpidikkeet, kiekot?
- sormukset puunattavaksi
- valokuvat seinille ja powerpointiin
- vieraskirjaidean pohtiminen
- hääpuvun sovittelu ja haku
- hiuskorun ostaminen?
- poliisille hupilupa
- matkustuslupaa Nykiin

Muista mukaan juhlapaikalle


- Tuikut, tuikkukipot, stendareita

- Käsipyyhkeet, wc-korit tarpeineen
- Äänentoisto, tietokone, wii + pelit, dvd-elokuvia
- Kiitospussukat, lasten pussukat
- Pöytäliinat, kaitaliinat - puuvälineistöt
- Pöytänumerot, paikkakortit, kävyt, menukortit
- ohjelmalappuset kenelle??

Muista mukaan Porvooseen kaasolle


- hääpuku, pesuvehkeet.


Ihan vikat hommat


- pakkaaminen 

          - hääyötä varten: meikinpoistot, vaihtovaatteet, hammasharja, hiusharja, ponnari, matkaliput, passi
          - New Yorkiin: hygieniavälineet, vaihtovaatteet, valuuttaa. 
          - lapsen tavarat: yöpaita, hammasharja, passi?

Jotain kaikkea tällaista...

Niin ja se pikku salaisuus. Kävin tällä viikolla laittamassa itselleni uudet IHANAT räpsyttimet ja istumassa koemeikissä ja koekammattavana. Sain puhuttua teille ihan mahtavan arvonnan! Asiasta lisää, tulevalla viikolla!

- dawn

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Vuodatus, älä lue

(weheartit.com)
Mä alan olla sellaisessa tilassa, että en muista mitään kahta sekuntia kauempaa. Kaikki "liikkuvat" osat tuntuvat hukkuvan johonkin mustaan aukkoon mun päästäni. Aivokapasiteetti menee perusasioista selviytymiseen. Hengitä, liikuta jalkoja, peseydy - on se sektori, joka minulta nyt onnistuu.

Olen huono epäonnistumaan. Olen huono siinä, jos joku ajattelee jotakin pahaa minusta. Minulla on pitkään paha mieli siitä, jos olen tehnyt jotakin jonkun mielestä väärin tai olen unohtanut. Minun pitäisi AINA muistaa, aina olla se, johon voi luottaa, se joka hoitaa.

Nyt olen unohtanut kaiken. Saan jatkuvasti puhelinsoittoja siitä, että minun olisi pitänyt olla jossain, tehnyt jotakin tai sitten joudun itse huomaamaan, että jokin asia on jäänyt tekemättä ja sen vuoksi jotain on menetetty. Inhoan sitä. On kamalan paha mieli. Sanomattakin selvää, että keskustelin juuri henkilön kanssa, joka on tullut tänään työasioissa minua toisesta kunnasta julkisilla kulkuvälineillä tapaamaan. Ja minä unohdin. Ei olisi tarvinnut edes syyllistää, minulla oli jo muutenkin tarpeeksi paha mieli. Ja pelottaa, että se ei suinkaan vielä pääty tähän, vaan lisääntyy, mitä lähemmäs häitä mennään.

- dawn

tiistai 28. elokuuta 2012

Visio häistä


En tiedä törmääkö kukaan muu tällaiseen fiilikseen, kuin miltä minusta on nyt tuntunut. Huomaan, että olen nyt reilun vuoden visioinut häitä (ja ehkä vähän pidempäänkin..). Nyt kun häät ovat jo ihan nurkan takana (kohta enää kuukausi jäljellä!) alan ymmärtää, että viimeisetkin päätökset on lyötävä lukkoon! Ulkomailta ei kauheasti ehdi enää tilailla, muutenkin visioinnit ja suunnittelut alkavat vedellä viimeisiään ja nyt pitäisi alkaa toteuttaa. En ole kuitenkaan varma, vastaavatko haaveeni ja mielikuvani enää/nyt niitä häitä, joita olen pitkään pohtinut. Tuleeko niistä vielä paremmat kuin mitä osasinkaan toivoa? Vai jäänkö silti harmittelemaan, että olisi pitänyt panostaa vielä enemmän joihinkin asioihin tai todella ylittää omatkin odotuksensa? En tiedä. Kahlasin blogiani ja pohdin mitä kautta tie on tähän tullut. Muutamia kuvia siitä, miltä meidän häät nyt tuntuvat näyttävän. 
(rantapallo.fi)
(porvoonvpk.net)

Tajusin muuten jokin aika sitten sen, että joskus lokakuussa on satanut jo luntakin. Hassu ajatus, vähän reilun kuukauden päästä muka lunta!
(inspiredbythis.com)

Ja kyllä, täällä on myös fiilistelty juuttikankaisia kaitaliinoja ja tuo lauta on myös ihana! (kuva täältä)
(aboutdetailsdetails.com)
(projectwedding.com)
(weheartit.com)

Toivon, että päivästä tulisi kirpeän viileä, mutta ei sateinen ja että syksy olisi pullollaan värejä.

Tästähän siinä on loppupeleissä kysymys. Siitä, että saa pitää kauniita sormuksia polleana ja kertoa kuinka ihanat häät MEILLÄ olikaan! :D (Niin ja siitä avioliitosta aviomiehen kanssa toki myös vähän..)

Mä oon jo niin syksyfiiliksissä. Syksyintona, into pinkeänä. :)

- dawn

maanantai 27. elokuuta 2012

Kännissä häissä?


Tämä on aihe, joka on hiljakseen muhinut mielessäni. Joka on aiheuttanut hieman ärtymystä ja toisaalta myös vähän turhautuneisuutta. Aihe, joka varmasti saattaa osoittautua turhaksi, mutta jota on mielestäni sitäkin tärkeämpää miettiä. Nimittäin,

alkoholinkäyttö häissä.

Palautan vielä hieman mieliin meidän alkoholikulttuuria kotona. Meillä mies juo HARVOIN. Silloin harvoinkin kun se juo, niin ottaa lasin viiniä, kuohuvaa tai lonkeron ja on tyytyväinen siihen. Minä olen ollut nuorempana (kun nyt olenkin niin vanha :D) kovakin ottamaan, lapsen myötä tilanne tasaantui ja rauhoittui. Huomaan, että kirjoittaessani tätä pyyhin lauseen toisensa jälkeen, kun en löydä termistöä kuvaamaan nykyistä alkoholinkäyttöäni. Meillä otetaan silloin tällöin viiniä ruoan kanssa lasten läsnäollessa. Välillä kavereiden kanssa juodaan sitten enemmän ilman lapsia. 

Tähän väliin tekisi mieli pohtia.. tai suoraansanottuna sanoa muutama tarkkaan valikoitu sana suomalaisesta alkoholikulttuurista, mutta en ehkä edes taida aloittaa. Ne jutut on kaikki kuulleet jo moneen kertaan ja niiden myötä häviäisi ehkä se pointti, mitä yritän nyt tällä pienellä postauksella tuoda esiin.

Mikä on sitten sopiva määrä juoda lapsen läsnäollessa? Tätä olen tänään pohtinut. Häihimme osallistuu vanhemmat lapsineen. Lasten lukumäärä on noin 10-15 kpl:ta, ikäjakauma 1-11v väliltä. Olemme palkanneet myös lastenhoitajan, jonka homma on lähinnä pitää jöötä ja katsoa, että hommat lastenhuoneen puolella kulkee. Tämä ei kuitenkaan poista vanhempien vastuuta lasten huolenpidosta. 

Tämä postaus ei siis koske mieheni heilumista humalassa, eikä myöskään morsiamen kännäämistä, vaan sitä, miten vieraat ottavat alkoholia häissä. Viime juhannuksena lähdimme mökiltä juhannuksenvietosta kotiin, koska koin menon liian kosteana. Mielestäni kukin saa ottaa sen verran minkä haluaa, mutta en halua, että lapsi seuraa menoa vierestä, vaikka itse olisin selvinpäin.

Haluamme tarjota kauniin tilaisuuden, hyvät juhlat ja hauskat bileet. Tämän vuoksi on ollut myös alusta alkaen selvää, että alkoholia juhlassa tarjoillaan - eihän mekään mitään absolutisteja tai nipoja (hehheh) olla. Meidän lapset on sovittu lähteväksi anopin mukana hotellille nukkumaan. Ajatuksena olisi, että he voisivat syödä iltapalan vielä yhdeksän jälkeen juhlatilassa. Pohdin, ovatko hääjuhlan aikuiset missä kunnossa siihen aikaan - pystyykö lapsia pitämään juhlassa niinkään pitkään. Haluaisin kuitenkin, että juhla jäisi miellyttävänä myös lasten mieleen ja että he saisivat myös luvan kanssa valvoa myöhempään kuin normaalisti. Alunperin ajattelinkin, että lapset voisivat olla menossa niin pitkään kuin mekin, mutta tulimme tulokseen, ettei se ole ehkä järkevintä.
Yksi syy myös, miksi haluamme poistua juhlasta ajoissa mieheni kanssa on, ettemme halua nähdä ihmisiä humalassa huutamassa toinen toistaan kovempaa tai kompuroimassa tanssilattialla kravatti otsalla ja katsoa juhlatilan kauniita kattauksia bileillan viimeisillä tunneilla. Kuten sanoin, haluaisimme, että ihmiset nauttisivat täysillä viimeisiin tanssiaskeliin asti ja vielä jatkaisivat bileitä Porvoon yöelämässä, mutta se ei vain ole meitä varten. Ainakaan omana hääpäivänä. ;) 

Saa olla eri mieltä.

- dawn 

(kaikki kuvat weheartit.com)

perjantai 24. elokuuta 2012

Miesten puvut kadonneet?

(kaikki kuvat weheartit.com)
Minulta pyydettiin myös postausta miehen pukeutumisesta. Se on todella vieläkin vaiheessa ja ongelmaksi on muodostunut se, että mihin kaikki miesten puvut katoavat?! 


Ensimmäisenä ajatuksena oli puvun ostaminen myös miehelle, koska minullekin. Sitten kun ajatukset muotoutuivat hieman erilaiseen pukuun kuin peruspukuun (esim. saketti) ajattelimme, että sitä on turhaa ostaa kun ei sitä tule koskaan käytettyä enää (kröhm, niinkuin mun hääpukua sitten tulisi..). 

Näin siis lähdimme sovittelukierrokselle. Yhdellä minä olin mukana - todella suppea valikoima vuokrattavissa puvuissa siellä ja mies kävi toisella keikalla bestmanin kanssa, mutta en ollut kovin innoissani niistäkään valikoimista. Eli mistä sitten löytää miehelle puku jollain tvistillä? Toiveissa alunperin kuitenkin ollut vintagehenkiset häät. Pohdin, että esim. huuto.netistä erilaisia pukuja löytyisi kesän jälkeen pilvin pimein, mutta ei! Mihin siis kaikki miesten juhlapuvut ovat kadonneet? Naisten hääpukuja myydään huutonetit ja myyntisivustot pullollaan. Tässä olisi selkeää markkinarakoa. 

Mutta vinkkejä otetaan siis vastaan. Mistä miehenne puku on ostettu/vuokrattu ja millä budjetilla? Niin ja toki, että minkä tyyppinen puku on.

- dawn

torstai 23. elokuuta 2012

Hääkampaus

(onewed.com)
Nyt pitäisi alkaa tehdä päätöksiä sen suhteen. Koekammataan alustavasti parin viikon päästä ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. :D Eli mitä sitä sitten haluaisi? Aikaisemmissa postauksissa on vilahtanut jotakin tämän suuntaista.
(100layercake.com)
(weddinghairstyles.org.uk)
(stylemepretty.com)
(imgfave.com)
Niin ja tietysti ah, tämä.

(onewed.com)
Viimeisimmän hääpukusovituksen jälkeen selkeni ajatus siitä, että hiukset jätetään auki. Puku suorastaan vaati sitä. ;) Tukkaahan tulee päähän runsaasti, joten siitähän saadaan sitten aikaiseksi vaikka mitä. Suurin pelko tukkaan liittyen minulla on kiharoiden lässähtäminen. Toki kiharat tuntuvat pysyvät paremmin näissä pidennyksissä kuin omassa liuhulirussa. Noh, mutta siis pohdinnassa nyt se, että kestääkö tukka vain kiharrettuna auki koko päivän, vai tulisiko sen kuitenkin olla osittain kiinni? 

Mutta tässä nyt kuvatykitystä tukka-ajatuksista. Toiveissa olisi siis nyt ehkä ajatus suurista kiharoista, jopa unenomaisesta kiharapilvestä. Jotain lettiä, ehkä edessä, ehkä takana? Ehkä hiuskampa?

(adelightfuldayblog.com)

(haircutshairstyles.com)
(haironthebrain.com)
(onewed.com)
(onewed.com)
(shefinds.com)
(weddinghairstylegallery.com)
(weheartit.com)
Tämä alin vastaa ehkä tällä hetkellä eniten sitä lettiajatusta mitä minulla on. Kiharat saisivat olla vielä suuremmat ja ei noin selkeät. Tai siis no niin. Ehkä enemmän niinkuin nuissa onewedin kuvissa. Minulle on siis tulossa vaaleat hiukset häihin. Tai siis on vaaleat hiukset. :D Päältä vaaleammat ja alta tummemman vaaleat.

Kampauksen pitäisi olla jotain pomminvarmaa. Mihin olisin tosi tyytyväinen. I am one of those people: tukka hyvin, kaikki hyvin. (tai lue: tukka huonosti, kaikki huonosti..)

- dawn

Psstt. Ja myönnän himoitsevani (vähän) myös otsatukkaa takaisin. Olisiko ihan höhlää leikata se nyt ennen häitä? Saisi tällaisen ihanan kampauksen kuin Zooeylla..

(ivillage.ca)