Tässä siis nämä pitkään himoitsemani timantti(valko)kullat, vihdoin yhdessä. :) My Madeleine and Katriina.
En ole itseasiassa vielä ihan ratkaissut mitä päätän sormusten pitämisestä. Ajattelin alunperin, että pitäisin vihkisormusta vasta häiden jälkeen. Nyt olen tietysti sen kotiuduttua eri mieltä. :D Olen nyt pitänyt sormusta maistraatin jälkeen totutellakseni ajatukseen, että olen nyt naimisissa. :) (Kyllä, se vaatii totuttelua!!) Myös tietysti ne muutamat harvat, jotka ovat naimisiinmenostamme tulleet tietoiseksi silmäilevät tietysti kättäni ja.. you've got to give the people what they want, aye??
Kun nyt sitten heiluin kotona kerrankin taas kamera kädessä päätin kuvata hieman myös kasvillisuutta ja eläimellisyyttä. Niin ja kuten ehkä arvata saattaa, nyt näiden muiden suunnitelmien vuoksi luovuin kuvahaasteesta. :D Aika ei vain ollut puolellani.
Ensi lauantaina meille tulee muutamia ystäviä nostamaan lasia naimisiinmenon kunniaksi. Jei! Ajattelin ostaa kaikenlaisia erilaisia skumppia/kuohuvia, listalla ainakin Fresita ja Gancia Asti. Tuplajei!! :) Oikeastaan tästä kuohuvien juomisesta voisi ottaa tällaisen viikottaisen tavan, piristää kummasti arkea. :)
Mimmi on kasvanut ihan älyttömästi sitten viime kuvaussession! Se ei ole enää ollenkaan niin pieni. :( Uusi kissanpentu vielä meille?? :D (Tai sitten teetätän Mimmillä pennut sitten kun se ensimmäisen kerran tästä juoksettuu.)
Niin joo, otsikosta olisi voinut ehkä päätellä, että kirjoitan rakkaasta tuoreesta aviomiehestä tai lapsesta, mutta eeeiii. Timantit ja pikkumisuthan ne on oleellisempia. :D
(kuvat by dawn)
- mrs. dawn
Kaunis ja tyylikäs sormusyhdistelmä! Tykkään! :)
VastaaPoistaKiitos, JUURI sitä haettiinkin. :D
PoistaUpea sormus! Ehkä olen tosin vähän puolueellinen, kun itse kaavailen suht samantyylistä... ;)
VastaaPoistaKiitos! Hehee, pohdinkin sormuspähkäilyjäsi seuranneena, että eksytkö tänne kommentoimaan suhteellisen yhtäläistä valintaani. :D Kannattaa siis tehdä myös visiitti Lahden Löwenmarkille, siellä tekevät sormuksia ihan sinun toiveiden mukaan! :)
PoistaKauniit sormukset :)
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaTosi kauniit sormukset!
VastaaPoistaHei kiitti! :)
Poista