Tarina naamasta. Minulla on ollut hyvä iho aina. Murrosiästä selvisin muutamalla hassulla näppylällä silloin tällöin. Ainoana ongelmana on ollut oikeastaan pieni paikoittainen punoitus, lähinnä nenän ja poskien alueella saunoessa, juodessa punaviintä jne. Olen siis ajatellut olevani lievästi couperosa - ihoinen henkilö.
Kuitenkin kävi sitten niin, että reilu vuosi sitten kasvoihini ilmestyi ihottumaa, ensin leuan alueelle, sitten otsalle ja lopuksi aiemminkin punoittaneelle alueelle. Olen herkkäihoinen, mikä ilmenee esimerkiksi siten, että mikäli olen kokeillut vaikka ravintolisävalmisteita puskevat ne kasvoista läpi. En kuitenkaan mielestäni ollut muuttanut ravintoani mitenkään. Yritin olla muuttamatta kasvojenhoitorutiinejakaan, etten yllyttäisi ihottumaa. Pakkohan oli kuitenkin, koska punoittavat alueet oli meikattava piiloon ainakin työpäiviksi. Kävin ihotautilääkärillä, joka lykkäsi kouraan pitkäkestoisen antibioottikuurin ja -rasvan. Käytin niitä 6kk:ta. Pahin ihottuma "rauhoittui", mutta ei poistunut kokonaan ja iho ei palautunut normaaliin tilaan. Jäinkin siis pohtimaan, missä vika voisi siis olla.
Lueskelin taas eräänä iltana alan sivustoja ja törmäsin juttuun, jossa puhuttiin, että maito (varsinkin rasvaton) muuttaa elimistön hormonipitoisuutta ja saattaa aiheuttaa ihottumaa! Ha, muistin intoutuneeni maidonjuonnista (ah, kaakao!) reilu vuosi takaperin. Päädyin siis testin todentamiseksi lopettamaan maidonjuonnin nyt kokonaan. Ajattelin kuitenkin, että tarvitsisin säännöllisen HYVÄN ihonhoitorutiinin, joka takaisi ihon kunnossa pysymisen. Lueskelin siis onnistuneista ihonhoito ja -puhdistus menetelmistä ja päädyin sitten tilaamaan itselleni Proactiv - tuotesarjan. Mietin ensin, että uskallanko, jos iho reagoikin tosi pahasti, mutta sitten huomasin, että tuotteissa on täysi 60 päivän palautusoikeus! Tilasin eri pakettivaihtoehdoista Deluxen, jonka noudin siis postista viime perjantaina. :)
(En ole myöskään sulkenut pois vaihtoehdoista stressin aiheuttamia iho-ongelmia, mutta uskoisin, että probleemat eivät olisi näin pitkäkestoiset siinä tapauksessa. Ja ongelmat pärstän kanssa vasta stressiä aiheuttaakin, so I'm being activ! :D)
Katsotaan päästäisiinkö palaamaan normaaliin tilaan. :) Kerron myöhemmin miten käy. Viikonlopun käytön jälkeen kasvot tuntuvat ainakin rauhoittuneen ja ovat ihanan pehmeät. :)
Tietoa Proactivista (kuvat ja tieto linkin sivuilta):
Proactiv® Solution on tutkitusti tehokas 3-vaiheinen ihonhoitomenetelmä, joka rauhoittaa ja hoitaa ihoasi samalla kuin se ennaltaehkäisee iho-ongelmia. Proactivin täydellinen ase on sen koostumus: se sisältää tehokkaita ainesosia ja luonnollisia kasviuutteita. Sarjan tuotteet täydentävät toisiaan ja muodostavat kolmivaiheisen menetelmän, joka koostuu ihon puhdistuksesta, hoidosta ja kosteutuksesta.
Toivottavasti Proactiv tehoaa. :) Minun ongelmakseni ovat viime viikkoina muodostuneet otsan ja nenän ihmeelliset pikkuruiset näppylät, jotka ilmestyvät silloin tällöin. Ne tekevät kasvoista mielestäni tunkkaisen näköiset, joten olen yrittänyt tsempata kasvojenhoidossa. Kuivumisestakaan ne eivät voi johtua, koska rasvailen ihoa päivittäin. :/
VastaaPoistaIhoprobleemat on ihan blääh, miksei voisi olla kuulasihoinen kaunotar, joka näyttäisi aina hyvältä? :)
VastaaPoistaKertomuksestasi tuli mieleen oma tapaukseni, jolloin alue nenästä alaspäin oli muhkurainen punainen ja täynnä finnejä. Sen jälkeen, että olin yrittänyt parantaa itseäni kotikonsteilla, minulla todettiin iholääkärissä heti suunympärysihottuma. Sain itse antibioottikuurin (Tetramyasal(?) 2 x päivässä 300 mg 50 päivää) Minulla se parantui n. kuukaudessa. Olen tosi pahoillani, ettei sinulle parantunut :( Itselläni oli tosi huono olo koko sen ajan, jolloin minulla oli se. Toivottavasti parantuu nopeasti!
VastaaPoistaTerve, juu sain saman antibioottikuurin 6kkta. :) Iho on kyllä jo huomattavasti paremmassa kunnossa kun mistä lähdettiin liikkeelle ja itseasiassa olen nyt jo maidottomalla ja proactiivisella linjallakin alkanut nähdä muutosta positiivisempaan! Kyllä se tästä. :) Kiitos tsempeistä!
PoistaMulla ei auttanut proactiv :( kuivas vaan ihan kauheesti. Kuulemma eri tehoaine näissä, mitä toimitetaan Suomeen, koska aine ei ole sallittua kosmetiikassa täällä :)
VastaaPoistaOkei, mielenkiintoista! Kiitos tiedosta. Noh, jäädään katsomaan.
PoistaTosiaan heillä oli useita eri pakettivaihtoehtoja ja ihon kuivumisesta luinkin ja ajattelin kosteuttavampaa pakettiversiota itselleni. En kuitenkaan uskaltanut heti sitä ottaa, joten tilasin ison Deluxe paketin, jonka sisältöön kuului sekä kosteuttavan paketin tuotteita ja oil control tuotteita. Ja täytyy sanoa, että kuivattaa kyllä kasvoja ja siksi tuo green tea kosteutusvoide on ollut perusvoiteen lisäksi päivittäin käytössä.