tiistai 6. marraskuuta 2012

Nämä ovat kiitokset ja heipat


Olen pitänyt yksityisyydestäni aika tiukkaa linjaa. Moni muukin blogia pitänyt on pohtinut paljon samaa. En kokenut omakseni laittaa kuvia häistämme tänne. Olen myös miettinyt häiden läpikäymistä täällä. En ole ehtinyt häistä puhua vielä edes omien ystävienikään kanssa kun arki ja muut jutut ovat vieneet mennessään. Tulin tulokseen, etten siis halua kirjoittaa ajatuksiani tänne, pohtien, ettei sitten ystävien kanssa jää mitään keskusteltavaa. :D Olen kokenut, ettei minulla ole siis oikeastaan enää tästä aiheesta mitään annettavaa. Siis uusia haasteita päin!


Blogini on tullut päätökseen. Kiitos teille kaikille ihanille kun olette olleet osa tätä taivalta kohti välillä pelottavaltakin tuntuvia häitä. :D En olisi ikinä uskonut, että teitäkin ilmaantui näin monta! Teiltä sain niin monta hyvää vinkkiä, etten enää edes voisi sanoa mistä oma ajatukseni on alkanut ja teidän ideat ovat jatkuneet! Toisaalta olen saanut myös lohdullisia kommentteja niin painotaistoon kuin muuhun ärripurritteluun. Koen siis, että olette toimineet ikäänkuin kolmantena kaasona tässä häiden suunnittelussa. :) Keventäneet ehkä muiden taakkaa, kun olen tänne saanut suoltaa erilaisia fiilistelyjä toisinaan keltaisista häistä toisinaan punaisista, öö eikun sittenkin vihreistä. ;)

(kaikki kuvat weheartit.com)
Jään silti varmastikin taustalle seurailemaan muutamia blogimorsioita ja sitä miten nämä loppuvuoden ja ensi vuoden morsiamet pärjäävät. ;)

Kiitos.

Ihanaa ja rauhallista talvea toivottaen,

dawn

4 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi ihanasta blogista ja oikein hyvää jatkoa ja avioliiton ensi askelia sinulle ja miehellesi <3

    VastaaPoista
  2. Kiitokset sinulle! Ja ihanaa tulevaisuutta!

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän täysin pointtisi, se on vaan kumma miten häiden jälkeen se fiilis muuttuukin siitä hääpäivän jakamisesta julkisesti.. Mutta kiitoksia itsellesikin ja ihanaa syksyä (vai pitäiskö sanoa jo talvea, iiks) avioparille! :)

    VastaaPoista

Olet kiva kun kommentoit! :)