keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Speech, speech!

(täältä)
Tänään, kun kerään itseäni kokoon voidakseni puhua mahdollisesti suurellekin yleisölle asiasta, josta minun pitäisi tietää paljon, on hyvä päivä pohtia hääpuheita ylipäätään. En ole mielestäni kovin hyvä puhuja. Häissä voi sentään naamioida puhumisjännityksen hääliikutukseksi, tänään ei.

Suomalaisissa häissä käsitykseni mukaan harvemmin päästetään ääneen morsianta tai sulhasta. Ajattelin kuitenkin, että olisi mukava kirjoittaa "valat" toisillemme ja lukea ne ääneen juhlatilaisuudessa. Mielestäni ei kirkossa, koska "puheemme" voisivat olla humoristiseen sävyynkin kirjoitettu ja konservatiivinen puoleni on sitä mieltä, ettei kirkossa voi nauraa.. :D Mies ei ole myöskään kova puhumaan, mutta kirjoittamaan on. Siksi siis lukeminen suoraan paperista voisi onnistuakin. :) Voisiko joku muu kuvitella toimivansa myös näin? Ajatus kumpusi siitä, kun kaikki häävieraat eivät tunne meitä parina tai toista hääparista ehkä ollenkaan. Ja jotenkin haluaisin itse kiteyttää miehelleni muutamia asioita (kuulostipa pahalta! :D ), jotka olisi ehkä mukavakin ilmaista kaikkien edessä. Mutta jos minua jännittää tänäänkin niin miten sitten omana hääpäivänä, pystyisinkö edes siihen?

(täältä)
Mites sitten muiden pitämät puheet? Selvitetäänkö teillä etukäteen ketkä puhuvat - vai saavatko kaikki sanansa kuulluksi haluavat puheenvuoron? Puheita voi pahimmillaan joutua kuuntelemaan tuntikaupalla. :D So I've heard. Meille tulee kaksi bestmania ja kaksi kaasoa. En halua tai oleta edes, että ketään joka ei sitä halua laitettaisiin puhumaan. Mutta tekevätkö kaasot/bestamanit puhetta yhdessä ja toinen sen "esittää" vai puhuvatko molemmat tai ei kumpikaan? (Tässä kyselen ehkä myös kaasojen mielipiteitä asiasta.) Ja mitenköhän vanhemmat, sisarukset tai muut läheiset ystävät, heiltä voisi olla hyvä varmistella etukäteen kuka haluaisi sanoa jotakin niin, että he osaisivat valmistautua. En nimittäin usko, että tradition mukaan kaikessa mennään, joten he eivät ehkä osaa odottaa edes sellaista, että heidän tulisi puhua. Ja sitten ei puhuisikaan kukaan? Se olisi ehkä aika masentavaa.. :(

(täältä)
Tässä muutamia vinkkejä, joita löysin puheen laatimiseen:

"A wedding speech is certainly more than a collection of dry cliches flung together.  On the contrary, it should captivate audiences and hopefully... get them laughing! Humor is nearly always appropriate at weddings (or any kind of public speaking for that matter), and can be incorporated into most wedding speeches.

Funny speeches should never embarrass anyone, bring up bad memories, previous relationships, or be off color. Any gentle fun should be poked only at men and never at women, especially the bride. Anyone connected to someone mentioned in a speech should feel pleased by and/or proud of what is said."  (täältä)

Alla olevat Tiimarin sivuilta, kyllä vain! Siellä oli muitakin "hauskoja". Näitä ei sitten meidän häihin kaasot!!

" Minuuttipuhe

Valitaan häävieraiden joukosta sanavalmiita henkilöitä. Annetaan heille ex tempore -puheenaihe ja minuutti aikaa puhua mahdollisimman tyhjentävästi annetusta aiheesta, kuten neuvoja niksejä, ohjeita ja vinkkejä hääparille. Esimerkkejä aiheista:
- ensimmäisen hääpäivän aamu
- kurahousujen pukeminen kaksivuotiaalle
- valkopyykin pesu
- ensimmäisen yhteisen veroilmoituksen teko
- anopin lepytys
- lihakeiton valmistus
- sohvan valinta
- murrosikäisen huoneen siivous
- autonrenkaiden vaihto

Sulhasen huomenpuhe

Sulhasta pyydetään pitämään puhe morsiamelle, mutta koska pyyntö tulee niin äkkiä, häntä avustetaan. Sulhanen aloittaa puheensa ja samalla bestman tai seremoniamestari nostaa korista yksitellen esineitä, jotka koko hääväki näkee ja joiden nimet sulhanen liittää puheeseen sitä mukaan, kun niitä ilmestyy. Kun esine on mainittu, se lasketaan pöydälle.
Aiheena voi olla häämatka, arkielämä, lasten teko tai jokin muu. Esineinä voi olla esimerkiksi pippuripurkki, kahvimuki, virsikirja, nukke, kaulin, mittanauha, pesusieni, kaljapullo, kastelukannu, hehkulamppu, suklaapatukka, korkokenkä, tulitikkuaski, aamutossu, pyyheliina, lottokuponki, rukkanen, herätyskello, laastari, sanomalehti, kaukosäädin, tietokoneen hiiri... ja niin edelleen.

Puhe morsiamelle tai sulhaselle

Morsianta tai sulhasta pyydetään luettelemaan adjektiiveja (ei kuitenkaan värejä) esimerkiksi onnellinen, vihainen, komea, uskomaton ja niin edelleen. Adjektiivit sijoitetaan järjestyksessä valmiiksi laaditun puheen tyhjille viivoille. Kun kaikki kohdat on täytetty, sulhanen tai morsian lukee puheen puolisolleen.

______ (Mattini/Maijani)

Vihdoin _____ hääpäivämme on koittanut. Et voi uskoa, miten _____ olen. Muistatko ensitapaamisemme sinä tiettynä _____ iltana? Sinä näytit niin _____ ja kun katseemme kohtasivat, tunsin sydämessäni _____ tunteita. Siitä alkoi ystävyytemme, joka on muuttunut _____ rakkaudeksi. Joskus harvoin meillä on ollut _____ erimielisyyksiä, mutta yleensä suhteemme on ollut pelkkiä _____ onnen hetkiä.
Tämä päivä on meidän. Sinä näytät niin tavattoman _____ ja minä taas _____. _____ vanhempamme, _____ sukulaiset ja _____ ystävät ovat juhlimassa kanssamme tätä _____ päivää. Pöydän antimet ovat olleet todella _____, hääkakku _____ ja tunnelma on _____.
Vihkitilaisuudessa pappi puhui meille _____ sanoja rakkaudesta. Matti/Maija, haluan jakaa kanssasi koko _____ tulevaisuuden ja kaikki mitä se tuo tullessaan. Pitäkäämme huumorin kukka kukkimassa, kuten tässä _____ puheessani sinulle. Lupaan rakastaa sinua koko _____ sydämestäni nyt ja aina.

_____ Mattisi/Maijasi "


Ajatus olisi varmaan se, ettei kenenkään tarvitsisi hävetä tai tuntea oloaan noloksi.


Ja että se saisi hymyn ihmisten kasvoille. :)

- dawn

6 kommenttia:

  1. Me kun emme mene naimisiin kirkossa, pidämme puheet (valat) toisillemme juhlapaikalla. Se tietysti tuottaa haasteita, sillä en ole mikään kynäniekka kuten mieheni on. Pitää varmaan ajoissa alkaa pohtia sitä puheen rakennetta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa, että teilläkin on suunnitelmissa puhua! :) Kynäily on kyllä ainoa vaihtoehto ja paperista lukeminen. En usko, että siihen muuten pystyisin. :)

      Poista
  2. Miten te oikein saatte miehenne kirjoittamaan mitään ja lausumaan mitään ? Mä yritin tiedustella josko voitais kirjoittaa oman valat myös ja vastaukseksi tuli jyrkä EI :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kuka sanoi, että asiasta on vielä miehen kanssa mitään sovittu? ;)

      Poista
  3. Mä olen aikamoinen esiintyjä ja toisessa työssäni puhun palkkani eteen, joten haluaisin kovasti myös puhua hääväelle ja sulhaselleni juhlissa. En vain tiedä pystynkö sitä liikutukseltani tekemään. Saa nähdä. Ehkä rustailen jotain ylös ja puhun sitten jos pystyn. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että löytyy itsevarmoja esiintyjiä! Olet selkeästi löytänyt oman työsi. :) Ja puhuminenkin tulee varmaan sitä kautta ihan luonnostaan. Paperi hihaan (lue:rintsikoihin) vaan. :)

      Poista

Olet kiva kun kommentoit! :)