maanantai 5. maaliskuuta 2012

Noniin, morsiuspuvuista

Tapasin viikonloppuna toisen kaasoistani ja yllättäen keskustelu kääntyi siihen mitä puen päälleni hääpäivänä. Musta tuntuu, että molemmat kaasoistani haistavat angstini ja yrittävät terveellä tavalla saada minua etenemään asiassa, jotta en jää Prisman alehyllyn tuotteiden armoille. Kyllä, olen nähnyt ihmisten esittelevän kuvia, missä ovat menneet kyseisissä vaatteissa naimisiin. Eikä siinä ole mitään vikaa jos sen haluaa niin tehdä.. Mutta minä en ehkä kuitenkaan haluaisi.

Sovimme nyt siis, että selvittelen sovitusmahdollisuuksia Lahden Josefiina nimiseen morsiuspukuliikkeeseen. Löysin sieltä tällaisia mielenkiintoisia kokeilukohteita. Löytyi siis useamman eri valmistajan pukuja, minä fiksoiduin näihin kahteen.

Ladybirdin sivuilta:

31013

 
32016

42008

72011

31067

32006

Salaa myönnän himoitsevani lyhyttä morsiuspukua. Ei tarvitsisi pohtia kompastumista ja myönnettäköön, että sääret (ei siis missään nimessä reidet!) ovat ehkä ainoa ok asia tässä naisessa. :) Eli miksei niitä sitten näyttäisi - vaikka onkin syyshäät??

Tämä viimeisin kuva miellytti kuitenkin eniten silmää. Sitä miten se istuisi meikäläiselle, en tiedä, kokeilemalla kai sekin selviäisi. ;) Mutta hiuksista oli myös ajatus, että voisivat ehkä olla osittain kiinni toisella sivulla, kuten tässä - ei ponnarilla kuitenkaan.

Ja Pronoviaksen sivuilta:

Basilea

Bristol

Janeiro

Parabola

Pergola

Jenny

Näistä muistan fiilistelleeni aiemmin Jennyä, jota Stockalla piipahtaessani kertoivat, että saa vaan suoraan tilaamalla. Eli eivät tilaa sovitettavaksi vaan ostettavaksi. En uskaltanut moiseen lähteä, koska ei puku niin paljoa säväyttänyt. Saa nähdä minkälainen valikoima Lahdesta löytynee Pronoviaksia.

Stilissimasta olen myös jo löytänyt yhden mieleisen, joka jääkööt nyt vielä mainitsematta. Käyn katsastamassa ensin Lahden tarjontaa ja jos ei mikään kolahda palaan lähtöruutuun, eli Helsinkiin. Ainiin, psst, Stilissima järjestää Rainbow Clubin kenkäillan 8.3. heidän omissa tiloissaan, käy kurkkaamassa ilmoittautumisohjeet! Tämä morsio ei valitettavasti pääse, vaikka kengät onkin edelleen hakusessa.

- dawn

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Suosittelen kyllä lämpimästi lyhyen mekon ostamissa! Ensinnäkin, saa liikkua vapaasti ilman tuskanhikeä, kenkiin voi panostaa ihan toisella tavalla (!!) ja olemus on kesäisen raikas!

    Itse löysin juuri sellaisen mekon kuin halusin ja nyt en voisi kuvitellakaan pitkää pukua.

    T. kesän 2013 morsian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kesähäihin se olisi itselläkin ollut ehkä selkeämpi valinta. Mutta lokakuiset syyshäät ja minä - vilukissa. Ei kovin hyvä yhdistelmä lyhyen mekon kanssa. :) Tai sitten ostan kaveriksi paksut sukkahousut. :D

      Poista

Olet kiva kun kommentoit! :)