Lähdimme eilen piipahtamaan Lahdessa. Sattumoisin halusin käydä katsomassa Löwenmarkin sormustarjontaa. :) (kaikki kuvat alla lowenmark.fi)
Meillä siis on kihlat ostettu jo Löweltä viime vuoden puolella. Minun kihlani on siis kiillotettu ja hieman kavennettu ja madallettu versio Madeleinesta. Love love love it!
Vihkiksi olin miettinyt Mariaa
Mutta ajattelin, että haluan kuitenkin sormuksen, jossa on enemmän materiaalia, siis leveämmän, kuin perusrivitimanttisormuksen. Olin siis jo etukäteen tapaillut vaihtoehtona myös Sophieta (kiillotettuna).
Kumpikaan vaihtoehdoista ei silti paikanpäällä oikein uponnut. Olivat siis todella mahtavan hyviä vaihtoehtoja, mutta SITÄ tunnetta ei tullut. You know what I mean.
Kunnes myyjä nappasi sivusta täysin UUDEN sormuksen, jota ei ole vielä virallisesti tuotu mallistoon, sillä ei ole vielä nimeä, työnimenä ollut ilmeisesti Katariina ja kai vain yksi oli vasta kyseisen sormuksen tilannut! Kokeilin sormusta ja se oli siinä! I fell in love!
Kyseinen sormus on siis ajatukseltaan Sophien kaltainen, mutta kahdella timanttirivistöllä, ylä ja alareunassa ja keskelle oli tehty ikään kuin madallus, että kauempaa katsottuna sormus näytti hieman kahdelta rivitimanttisormukselta vierekkäin ja madallus teki sormuksesta elävämmän. Mies pohti kuinka sormus mahtuu Madden kanssa vierekkäin, kokeilin ja olikin aika leveä paketti yhdessä, mutta markkinoin asiaa sillä, että Madde voisi siirtyä oikean käden nimettömään. Silti kun puhuttiin myyjän kanssa, että sormusta voisi myös hieman kaventaa, niin että Madde mahtuisi viereen, olin aivan myyty. Otettiin mitat ja laitettiin sormus tilaukseen!! Nyt on sitä jo ikävä!
Otin kännykällä kuvia sormuksesta sormessa, mutta ne oli sellaista suttua, että melkein itku tulee kun ei ole mitään mitä tuijotella nyt kotona, mutta laitan kuvan heti kun rakkaus kotiutuu. Koon pohtiminen olikin hauskaa, talvella on kylmä ja sormet kapeammat, kesällä kuuma ja turvonneemmat, nyt olen tämän painoinen, syksyllä toivottavasti kevyempi, pitääkö Madde sen paikoillaan vai pidänkö sormusta toisinaan myös itsenäisesti. :D Sovittiin myyjän kanssa, että tehdään vielä niin, että käyn sovittamassa sormusta ennen timanttien istutusta, jotta koko on varmasti oikea. :)
Löwenmarkista olemme saaneet ihan parasta asiakaspalvelua, henkilökohtaista ja osaavaa. Työn tulos ollut hillittömän hyvää ja juuri meille tehtyä. Ei voi kai enempää ylistää. :)
EDIT: Voipas kehua vielä enemmän. Löwenmarkilta laittoivat heti maanantaina viestiä ja käytiin sovittamassa sormusrunkoa joka oli perfekto!! Täydellistä palvelua. (Myönnän, että tuli pieni ahdistus siitä, että kyseessä oli tosiaan vain kiillottamaton runko, joka ei ollut yhtään oman sormuksen näköinen. :D )
EDITIN EDIT:
Löysin blogimaailmasta Katriina -sormuksen nimeäkin kantavan ensimmäisen tilaajan! Vou!
EDIT: Voipas kehua vielä enemmän. Löwenmarkilta laittoivat heti maanantaina viestiä ja käytiin sovittamassa sormusrunkoa joka oli perfekto!! Täydellistä palvelua. (Myönnän, että tuli pieni ahdistus siitä, että kyseessä oli tosiaan vain kiillottamaton runko, joka ei ollut yhtään oman sormuksen näköinen. :D )
EDITIN EDIT:
Löysin blogimaailmasta Katriina -sormuksen nimeäkin kantavan ensimmäisen tilaajan! Vou!
Käykää ihastelemassa mun tulevaa sormusta! :)
- dawn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olet kiva kun kommentoit! :)